Tuesday, June 28, 2016

Lehtikaalisipsit


Tiedetään. Tämänkin trendin kohdalla mulla oli hidas sytytys. En vain tajunnut miksi ihmeessä sipsit pitäisi vääntää kaalista. Sitten satuin ostamaan kokeeksi pussillisen valmiita ja ne olivatkin kaikeksi yllätykseksi hyviä. Mutta maksoivat n. 1000€ eli siksi teki mieli tehdä seuraavat itse.

200g LEHTIKAALIA
2 rkl OLIIVIÖLJYÄ
(sormi)suolaa

Huuhdo ja kuivaa lehdet. Tärkeää että ovat ihan kuivia tai tulee lötköjä sipsejä.

Poista lehtikaalin lehdistä paksut lehtiruodit. Se käy helpoiten niin että taitat lehden ruodin kohdalta kaksinkerroin, ruoti ulospäin ja viillät veitsellä ruodin pois. Revi lehdet napostelupaloksi. Laita kulhoon ja öljy päälle. Sekoittele kaksin käsin niin, että öljy levittyy lehdille tasaisesti. Levitä lehtiä leivinpaperilla päällystetylle uuninpellille. Laita ne aika väljästi ja vain yhdeksi kerrokseksi. Mielellään vähän irti toisistaan. Älä tunge kaikkia samalle pellille. Se on varma konsti saada lötköjä sipsuja. 200g:sta tulee ainakin kaksi pellillistä.

Paista uunissa keskitasolla 150°C, n. 20-25 min. Kääntele välillä. Tavoitteena on rapeat ei palaneet sipsit eli tarkkaile uunia. Kun vaikuttaa hyvältä, ota sipsit pois uunista mutta jätä vielä kuumalle pellille 5 minuutiksi niin kuivuvat lisää.

Jos kaikista varotoimista huolimatta tuli lötköjä sipsejä ja uunikin jo sammuksissa niin voit koittaa fiksata tilanteen paistinpannulla. Ja lohduttaudu sillä että saat ainakin hyvän kaalipaistoksen, joka käy pastan kaveriksi tai munakkaan täytteeksi.

Jos sipsejä haluaa maustaa niin ohjeissa löytyy mm. sellaisia ehdotuksia kuin lime-mehu, chili, seesaminsiemenet.

(Ja ne pois leikatut lehtiruodit: ne voi käyttää paistinpannulla ja syödä parsankorvikkeina.)


No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...